Mainos
Mainos

Nordean liikevoitto kasvoi

Rahoituskonserni Nordean viime vuoden liikevoitto oli vajaat 2,3 miljardia euroa. Vuotta aiemmin voitto oli 1,8 miljardia euroa.

Rahoituskonserni Nordea paransi tuntuvasti liikevoittoaan viime vuonna, mutta siitä huolimatta tulosta syntyi jonkin verran ennakoitua vähemmän. Nordean liikevoitto oli vajaat 2,3 miljardia euroa. Vuotta aiemmin tulosta syntyi 1,8 miljardilla eurolla.

Yhtiön ilmoituksen mukaan tuotot kasvoivat erityisesti vuoden viimeisellä neljänneksellä. Koko vuonna kuluja saatiin puristettua 5 prosenttia edellisvuotta pienemmäksi, mitä konsernijohtaja Lars G. Nordström pitää yhtenä merkittävänä syynä tulosparannukseen.

Nordström arvioi loppuvuoden hyvän kasvun ennakoivan, että yhtiöllä on mahdollisuudet kasvaa ja saavuttaa aiempaa kunnianhimoisemmat tavoitteet jatkossa. Hallitus esittää, että osinkoa maksettaisiin 28 senttiä osakkeelta. Vuotta aiemmasta lisäystä olisi luvassa 3 senttiä.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme