Mainos
Mainos

Ohjauskorko voi laskea ennätyksellisen alas

Euroopan keskuspankin odotetaan tänään laskevan ohjauskorkoaan ennätyksellisen alas.

Suurin osa analyytikoista uskoo koron tipahtavan tänään 0,25 prosenttiyksikköä. Joissakin arvioissa on esitetty myös jopa puolen prosenttiyksikön laskua.

Korkoa laskettiin edellisen kerran viime joulukuussa historialliseen prosenttiin, jonka alle korko ei ole vielä koskaan laskenut. Nyt markkinoilla uskotaan yleisesti, että korko tipahtaa tänään 0,75 prosenttiin.

Sampo Pankki uskoo 0,25 prosenttiyksikön laskuun.

– Kenties EKP haluaa jättää tulevaisuuteen koron laskumahdollisuuksia. Toisaalta mitään estettä ohjauskoron laskemisesta nollaankaan ei ole. Yhdysvalloissa ja Japanissa ollaan oltu nollakorossa jo pitkään, sanoi Sampo Pankin ekonomisti Juhana Brotherus MTV3:n Huomenta Suomessa.

Keskuspankilla ei nollakoron jälkeen olisi kuitenkaan enää käytössä normaalia tapa elvyttää taloutta laskemalla korkoa.

– Muita keinoja ovat jo käytetyt joukkolainojen osto-ohjelmat, jotka voidaan käynnistää uudelleen tai uusi pitkäaikainen rahoitusoperaatio pankeille. Lisäksi voidaan tuoda jokin kokonaan uusi toimenpide.

Rahapolitiikkaa keventämällä EKP yrittää estää taantuman pahenemisen. Samalla se pyrkii saamaan rahan liikkeelle pankkien keskuspankkitileiltä.

(MTV3)

Katso Saija Nirosen juttu:

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme