Mainos
Mainos

Öljypörssit seuraavat Irakin ja YK:n kärhämää

Irakin johtaja Saddam Hussein on yksi maailman vaikutusvaltaisimmista henkilöistä, jos tarkastellaan öljyn maailmanmarkkinahintojen kehitystä. Öljyn hinnan heilahtelut maailman raaka-ainepörsseissä ovat pitkälti kiinni siitä, mitä Saddam kulloinkin sattuu sanomaan tai tekemään.

Irakin uhittelu YK:n asetarkastajia kohtaan käänsi viime viikolla raakaöljyn hinnan nousuun. Maanantaina nousu jatkui edelleen, mutta taittui heti sen jälkeen kun Saddam Hussein kertoi toivovansa vuoropuhelua erimielisyyksien ratkaisemiseksi.

-Jos katsotaan öljyn hintakehitystä viime vuosina, niin nousuihin on vaikuttanut ratkaisevimmin Irak. Esimerkiksi runsas vuosi sitten tilanteen kärjistyminen Irakissa nosti öljyn hinnan 17 dollarista tynnyriltä 25 dollariin, osastopäällikkö Pekka Purho Nesteeltä toteaa.

Purho muistuttaa, että suuret hintaheilahtelut edellyttävät, että tiedotusvälineillä on jatkuvasti uutta kerrottavaa Lähi-idän häirikkövaltion edesottamuksista.

Pörssimyllerys rokotti öljyn hintaa

Viime viikolla maailman pörssejä ravistelleet myllerrykset painoivat alaspäin myös öljyn hintaa. Tilanne oli siinä mielessä poikkeuksellinen, että tavallisesti sijoittajat siirtävät osakekurssien laskiessa rahojaan muun muassa öljyyn, mikä ajaa noteerauksia ylöspäin öljypörsseissä.

Pekka Purhon mukaan pörssiromahduksen vaikutusten vuoksi Irakin viime päivien ärhentelyjen aiheuttama raakaöljyn kallistuminen ei ole juurikaan riepotellut markkinoita. Ennen uusinta nousua öljyn hinta oli noin 19,50 dollaria tynnyriltä, aamupäivällä tynnyristä sai maksaa vajaan dollarin enemmän. Vuoden korkeimmat noteeraukset, vajaat 22 dollaria tynnyriltä, kirjattiin kuukausi sitten.

-Tuntuvat öljyn hinnan nousut edellyttäisivät todella kovia uutisia Irakin suunnalta. Jos sieltä esimerkiksi ilmoitettaisiin öljytoimitusten peruuntumisesta näin talven alla, markkinat varmasti kiristyisivät tuntuvasti, Purho arvelee.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme