Mainos

Oras Askon suuromistajaksi

Voimayhtiö Fortum on myynyt kaikki omistamansa 8,14 miljoonaa Askon osaketta 137 miljoonalla eurolla. Suurimman osan osakkeista osti Oras-yhtiöt, joka omistaa nyt 15,5 prosenttia Askosta. Fortumin eläkesäätiöiden omistusosuudet eivät muuttuneet kaupassa. Muun muassa hanoja valmistava Oras oli pohtinut jo pitkään sijoittamista muoviputkia valmistavaan Askoon, koska molemmat yhtiöt toimivat rakennustekniikan alalla.

Oras sanoo pitävänsä Askoa pitkän tähtäimen sijoituksena. Asko puolestaan toivotti Oraksen tervetulleeksi omistajaksi. Askon mukaan yhtiön toimialan tunteva omistaja on sille mieluisempi kuin puhdas sijoittaja. Fortum myi samassa yhteydessä Askon osakkeitaan myös Varma-Sammolle ja Sampo-konsernille, joiden omistusosuudet Askosta nousivat näin 5,25 prosenttiin ja 9,61 prosenttiin.
(STT-Reuters)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot