Mainos
Mainos

Osuuspankkikeskuksen Karhinen: Irronneet pankit säästöpankkileiriin

Osuuspankkikeskuksen toimitusjohtajan Reijo Karhisen mukaan ryhmästä pois jääneet osuuspankit siirtyvät väistämättä säästöpankkileiriin. Lopputuloksena lienee muutaman vuoden kuluttua jonkinlainen säästöpankkien ja poisjääneiden osuuspankkien yhteinen pankki.

Karhinen arvioi osuuspankkien perustavan uusia palvelupisteitä tai konttoreita kapinapankkien alueille. Pankeilla tuntuu hänen mukaansa olevan suurta mielenkiintoa tavalla tai toisella peittää aukkokohtia.

Pankkien uuteen osuuskuntaan mukaan lähteneet pankit eivät hyväksy ulosjääneiden pankkien vaatimaa kahden ja puolen vuoden siirtymäaikaa yhteistyössä. Sopiva aika olisi Karhisen mukaan yksi vuosi. Maksuautomaattien yhteiskäyttö loppunee jo syyskuussa.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme