Mainos
Mainos

Päätös rahoitusmarkkinaverosta lykkääntyy

Suomen osallistuminen EU:n rahoitusmarkkinaveron valmisteluun ratkeaa myöhemmin. Hallitus ei tehnyt tänään päätöstä osallistumisesta EU-ministerivaliokunnan kokouksessa.

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) kertoo ensi tiistain EU:n valtiovarainministereiden kokouksessa, että Suomen hallituksella ei ole vielä kantaa asiaan. Neuvotteluja asiasta jatketaan, mutta STT:n tietojen mukaan ei kuitenkaan viikonlopun tai lähipäivien aikana. Asia saattaa siirtyä viikkojenkin päähän, sillä seuraava valtiovarainministereiden kokous on vasta marraskuussa.

Hallitus on jakaantunut asiassa, sillä SDP ja vasemmistoliitto ovat suhtautuneet veroon myönteisesti, kun taas kokoomus on vastustanut sitä.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme