Mainos
Mainos

Pakotesota luo uhkan Suomen viennille – asiantuntija: Suomi voisi vastata Iranin patoutuneisiin investointitarpeisiin

Yhdysvaltojen Iraniin kohdistama pakotesota uhkaa myös Suomen vientiä, sillä Iran on viimeisimpiä merkittäviä vientimaita Suomelle. Suomen ja Iranin välinen vienti onkin ollut huimassa kasvussa.

Nyt Yhdysvaltojen sanelemien pakotteiden vuoksi mahdollisuudet joudutaan kuitenkin ainakin osittain hautaamaan.

– Nyt kun Yhdysvallat asettaa pakotteet voimaan, pankkien välinen maksuliikenne ja rahoitus uhkaavat katketa myös Iranin ja Euroopan välillä, ja silloin kun rahan liikkumisessa on haasteita, se on ongelma, Ek:n EU- ja kauppapolitiikan johtaja Petri Vuorio selittää.

Patoutuneet investointitarpeet tarjoavat markkinat Suomelle

Suomi on vienyt Iraniin kuukausitasolla noin 10 miljoonan edestä tavaroita. Mahdollisuuksia on erityisen paljon terveysteknologiassa ja maatalouskoneviennissä.

– Iranin vientipotentiaali on niin merkittävä, koska se on niin sanotusti viimeinen merkittävä markkina, joka avautuu 80 miljoonaa, Petri Vuorio sanoo.

Vuorion mukaan Iranissa olisikin potentiaaliset vientimahdollisuudet muun muassa rakentamiseen, terveysteknologiseen, televerkkojen sekä kaivosteollisuuden vietiin.

– Iranissa on laajamittainen potentiaali (viennille). Iran on viimeisin uusi merkittävä markkina, jossa on patoutuneita investointitarpeitaa tämän eristyneisyyden aikana. Siellä on siis paljon infrastruktuuria, joka pitäisi laittaa uusiksi, Vuorio selittää.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme