Mainos
Mainos

Palkkojen nousu hidastuu ensi vuonna

Palkansaajien ansiotaso kasvaa vielä tänä vuonna nopeammin kuin talous keskimäärin. Ensi vuonna kiihtyvä inflaatio ja nykyistä pienemmät nimelliset korotukset hidastavat palkkojen kasvua.

-Tänä vuonna palkat nousevat noin 3,6 prosenttia kuten viimekin vuonna, mutta ensi vuonna kasvu jää alle kolmen prosentin, arvioi erikoistutkija Ilpo Suoniemi Palkansaajien Tutkimuslaitoksesta.

Kaksi prosenttiyksikköä palkankasvusta on sovittu tuporatkaisussa. Loput selittyvät esimerkiksi kokemuslisillä, nimikkeen muutoksella tai ylimääräisellä palkankasvulla.

Palkansaajien säännöllisen työajan keskiansio oli huhti-kesäkuussa 2490 euroa kuukaudessa. Miehet ansaitsivat keskimäärin 2760 ja naiset 2220 euroa.

Palkkojen ostovoimaa syövä inflaatio jää tänä vuonna alle prosentin, osaksi alkoholiveron toissakeväisen alennuksen takia. Myös vähittäiskaupan kilpailu on Suoniemen mukaan osaltaan pitänyt hinnat alhaalla ja inflaation kurissa.

-Muun muassa öljyn hinnasta ja asumiskustannuksista tulee hintoihin korotuspaineita, jolloin inflaatio kiihtyy ensi vuonna prosentin puolentoista luokkaan, Suoniemi ennustaa.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme