Mainos
Mainos

Pankit laskisivat käyttelytilien verorajaa

Pankit ovat antaneet kompromissiesityksen uuden hallituksen ohjelmassa mainittuun käyttelytilien verohuojennuksen poistamiseen. Pankit esittävät verovapauden rajan laskemista 2 prosentista 1 prosenttiin.

Pankkiyhdistyksen mukaan pankit pitävät nykyisen järjestelmän säilyttämistä ensisijaisena. Pankit huomauttavat, että korkotulot ovat EU-maissa laajasti verovapaita. Myöskään valtion verotulot eivät lisääntyisi merkittävästi, vaikka verohuojennukset poistettaisiin, pankkiyhdistys sanoo. Pankkien mukaan lukumääräisesti verovapaista tileistä suurin osa käyttelytilejä, joita tarvitaan jokapäiväisten rahapäiväisten asioiden hoitoon. Tällaisia tilejä ei pidä rinnastaa sijoitusvaroihin, pankit lisäävät. Pankit kuitenkin esittävät oman vaihtoehtonsa siltä varalta, että lakia todella muutetaan. Pankkiyhdistyksen mukaan juuri korkoraja on rationaalisin tapa rajata sijoitustoimintaan tarkoitetut tilit verovapauden ulkopuolelle.

Pankkiyhdistyksen tuoreen esityksen mukaan muutosta ei pidä toteuttaa tulevan vuoden alussa, sillä vuosi 2000 työllistää pankkeja merkittävästi. Aikaisin ajankohta muutoksille on vuoden 2001 alku. Pankkien verovapaasta tilikannasta määräaikaisilla tileillä on 51 miljardia markkaa. Loput kaikkiaan hieman päälle 220 miljardin markan verovapaista talletuksista on pääasiassa käyttelytileillä. Niillä on keskimäärin rahaa noin 12000 markkaa. Tavallisimmin käyttelytileillä on vain muutaman tuhannen saldo, pankkiyhdistys sanoo. Pankkien mielestä tällaisten tilien jättäminen verotta helpottaisi verotusmuutoksen toteuttamista selvästi. Pankit maksavat käyttelytileillä oleville varoille yleisesti noin 0,5 prosentin korkoa. Talletusten korot ovat laskeneet yleisen korkotason laskun myötä. Uusi hallitus on perustellut verohuojennusten poistamista kaikkien sijoitusmuotojen yhdenmukaisella kohtelulla.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme