Mainos
Mainos

Pankkiväki huhki euron kimpussa

Kymmenettuhannet tietokoneohjelmoijat ja valuuttakauppiaat paiskivat viikonloppuna pitkiä työpäiviä valmistellessaan yhdentoista EU-maan yhteisen valuutan euron tuloa markkinoille maanantaina. Euroopan keskuspankki (EKP) vakuutti puolestaan, että valmistelut ovat sujuneet aikataulun mukaisesti.

EKP:n edustaja Manfred Körber sanoi Frankfurtissa, että "kaikki toimet 11 kansallisen valuutan muuttamiseksi euroiksi ovat sujuneet EKP:n suunnitelmien mukaan". Eräissä tapauksissa ollaan jopa edellä aikataulua, hän huomautti. Noin 10 000 ohjelmoijaa, analyytikkoa ja teknikkoa oli ylitöissä Pariisissa, ja Lontoossa töitä tehtiin 30 000 ihmisen voimin, vaikka Britannia yhdessä kolmen muun EU-maan kanssa jääkin vielä euroalueen ulkopuolelle. Pariisin pörssi sai tänään jo 8500 euromääräistä osakkeenostomääräystä. Määräykset käsitellään, kun kaupankäynti pörssissä alkaa maanantaina.

Eurooppalaiset lehdet arvioivat tänään kommenteissaan euron vaikutusta Euroopan ja EU:n kehitykseen.
-Uusi valuutta luotiin nivomaan isäntämaat tiukemmin yhteen, kirjoitti saksalainen Berliner Tagesspiegel.
-Euro on syntynyt, nyt on Euroopan vuoro (syntyä), totesi italialainen talouslehti Il Sole 24 Ore.

Arvovaltainen Financial Times oli varovaisempi arvioissaan todeten, että EU:lla on vielä pitkä matka yhtenäisen poliittisen rintaman muodostamiseen.
-Koskaan aiemmin ei näin monta maata ole liittynyt taloudelliseen rahaunioniin, vaikka niin vähän on kyetty tekemään poliittisen unionin hyväksi, lehti kirjoitti.
-Olisi väärin kuvitella, että eurooppalainen supervaltio on nurkan takana. Viime aikojen kiistat budjettiosuuksista osoittavat selvästi, ettei Euroopan uudella poliittisella sukupolvella ole mitään kiirettä uhrata kansallisia etuja Euroopan integraation alttarille, Financial Times epäili.
(STT-AFP-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme