Mainos
Mainos

Pörssiaamu

Wall Streetin pörssivuosi on alkanut lupaavasti, sillä kolme ensimmäistä kaupankäynti-päivää on menty plussalla - näin myös perjantaina. Sijoittajat ovat toiveikkaita, sillä hyvä tammikuu lupaa hyvää usein myös koko vuodelle. Saa nähdä, muuttuuko suunta tänään, kun esimerkiksi autonvalmistaja Ford on ilmoittanut uusista kymmenien tuhansien ihmisten irtisanomisista.

Perjantaina sekä Dow Jones että Nasdaq kipusivat siis vajaan prosentin plussan puolelle kumpikin. Japanissa Nikkei-indeksi on seuraillut samoja latuja.

Suomalaisosakkeista Nokia ja Sonera sinnittelivat hieman Helsingin perjantaisia tasojaan korkeammalle, mutta Eimo ei samaan yltänyt.

Perusteollisuuden puolella suomalaisosakkeet jäivät New Yorkissa kotimaisista noteerauksistaan, Stora Enso selvimmin.

Valuuttamarkkinoilla euro on tipahtanut alle 0,90:n dollarin, mutta vahvistunut silti hienoisesti aamun valuuttakaupassa. Dollari sen sijaan on heikentynyt suhteessaan jeniin.

(MTV3-Kauppalehti)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme