Mainos
Mainos

Pörssikatsaus: Avaus laskusuunnassa

Helsingin pörssin osakekauppa lähti odotetusti liikkeelle laskevin kurssein. Välittäjien mukaan Yhdysvaltain presidentinvaalien tulokseen liittyvä epävarmuus sekä teknologiapörssi Nasdaqin keskiviikkoinen notkahdus pitävät sijoittajat varovaisina. Etenkin teknologiaosakkeisiin arveltiin kohdistuvan myyntipaineita.

Helsingin yleistä kurssikehitystä kuvaava Hex-indeksi oli heikentynyt kaupankäynnin alkuvaiheessa 1,63 prosenttia pistelukuun 13098. Portfolio-indeksi, jossa Nokian paino rajoittuu kymmeneen prosenttiin, näytti maltillisempaa 0,39 prosentin laskua.

Aamulla julkistettiin kosolti osavuosituloksia. Sijoittajat olivat tyytyväisiä ainakin Tieto X:n, F Securen ja Mandatumin lukuihin, sillä nämä komeilivat pörssin vahvimpien nousijoiden listan kärkipäässä. Tieto X oli kivunnut 9,8 prosenttia 4,80 euroon ja F Secure 8,6 prosenttia 5,80 euroon. Mandatum oli plussan puolella 2,24 prosenttia 6,39 euron kurssillaan. Sen sijaan Instrumentariumin ja Wärtsilän tulokset jäivät uupumaan sijoittajien toiveista, minkä vuoksi niiden kurssit olivat alamäessä.

Vaihdetuimpien osakkeiden listan kärjessä oli tuttuun tapaan Nokia, jota vaihtui 47,35 euroon, mikä merkitsi 2,37 prosentin notkahdusta keskiviikon päätöshinnasta.

(STT-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme