Mainos
Mainos

Pörssikatsaus: Greenspan nosti euroa

Yhteisvaluutta euro sai selvästi ilmaa siipiensä alle pääjohtaja Greenspanin puheesta. Vajottuaan eilen päivällä alimmilleen joulukuun jälkeen, euro vahvistui illalla yli 0,92 dollarin. Japanin jeniä vastaan dollari sen sijaan vahvistui, sillä Japani kamppailee omien talousvaikeuksiensa kanssa. Korkomarkkinoilla Alan Greenspanin puhe pani liikkeelle arveluja siitä, että USA:n keskuspankki Fed laskee ohjauskorkoaan ensi viikon kokouksessaan. Uskaliaimmat ennustavat jopa puolen prosenttiyksikön laskua. USA:ssa pitkä korko laski hieman, ja Saksan 10-vuotinen pysyi ennallaan.

pörssi2601

USA:n pörsseissä Fedin pääjohtajan puheen vastaanotto oli kaksijakoinen. Hänen hyväksyntänsä presidentti George Bushin veronleikkaussuunnitelmille puski Dow Jones -osakkeet vahvimpaan nousuun sitten tammikuun alun. Sen sijaan teknologia-ala hermostui hänen talouspessimismistään ja Nasdaq-indeksi laski terävästi. Suomalaisosakkeet olivat laskussa. Sonera putosi yli 3 prosenttia, mutta päätyi silti hieman Helsingin eilistä noteerausta korkeammalle. Nokian lasku myös Helsingin luvuista oli selvä. Japanin markkinat seuraavat Nasdaqia ja suunta on yön ollut alaspäin.

(MTV3)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme