Mainos
Mainos

Pörssikatsaus: Nousu taittui miinukselle

Helsingin pörssin aamuinen prosentin nousu taittui puolen prosentin laskuun puolen päivän jälkeen. Kello 12.30 aikaan keskimääräistä kurssikehitystä kuvaava Hex-indeksi näytti pistelukua 5862.

Painorajoitettu portfolioindeksi sitä vastoin sinnitteli yhä 0,2 prosenttia plussalla. Raision ilmoitus pyrkiä liikevaihtonsa kaksinkertaistamiseen sekä keskittymisestä kolmeen päätoimialaan piristi hieman yhtiön osakekurssia. Raision oli noussut hieman yli kuusi prosenttia 1,03 euroon.

Nokiaa vaihdettiin 16,55 eurolla eli lähes edellisillan tasolla. Kokonaisvaihtoa oli kertynyt 96 miljoonaa euroa. Sijoittajat keskittyivät odottamaan Yhdysvaltain keskuspankin korkopäätöstä, jonka on määrä tulla klo 21.15 Suomen aikaa.

(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme