Mainos

Pörssikatsaus: Pörssi reilussa laskussa

Helsingin pörssissä oli tänään selkeä laskupäivä. Yleisindeksiä painoi noin 4,7 prosentin laskuun Nokian lähes 7 prosentin vahvuinen alamäki.

Nokia ei ollut yksin, sillä myös muissa Euroopan pörsseissä teknologiayhtiöiden osakkeet halpenivat. Tunnelmia kaikkialla latisti Yhdysvalloissa julkaistut tiedot kuluttajien luottamuksen heikentymisestä edelleen lokakuussa. Nokian painoarvosta rajattu portfolioindeksi näytti päivän laskuksi 2,4 prosenttia.

Vaihdetuimmista yhtiöistä eniten halpeni Nordea, jonka osakkeen hinnasta suli hieman yli 11 prosenttia. Sijoittajat kommentoivat tällä yhtiön alkuvuoden tulosta: markkinoiden heikentyminen näkyi erityisesti viimeisen neljänneksen saavutuksissa. Nordean osakkeen päätöshinnaksi tuli 4,87 euroa.

Virallisen kaupankäynnin päätöshinnaksi Nokialle tilastoitiin 22,10 euroa, kun edellispäivä päättyi 23,65 euroon. Soneralla viimeiset kaupat tehtiin 5,65 eurolla, mikä oli noin 0,9 prosenttia vähemmän kuin eilen.

Metsäyhtiö M-Realin tulosheikennyksestä huolimatta osakkeen hinta pysyi melkein edellispäivän lukemissa.

Vaihto oli edelleen melko vaisua: kauppaa kertyi noin 585 miljoonalla eurolla. Hex-indeksi päätyi 7220 pisteen tuntumaan.

(STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot