Mainos
Mainos

Pörssikatsaus

Valuuttamarkkinoilla on kohtalaisen rauhallista. Dollari on heikentynyt sekä jenin että euron suhteen. Euro on toipunut aavistuksen eiliseltä alhaiselta tasolta ja on nyt 1,02:n tuntumassa. Pitkät korot nousivat eilen. Kolmen kuukauden euribor laski hiukan.

Pörssi

Pitkä nousujakso kääntyi Tokion pörssissä. Aamupäivän päätteeksi osakkeiden nikkei-indeksi on vajaan prosentin miinuksella. Ilmapiri on kuitenkin toiveikas sillä teknologiaosakkeet ovat hyvässä vedossa.
Teknologia veti myös New Yorkissa indeksit plussalle. Nokia vahvistui New Yorkissa yli kaksi dollaria ja meni reilut neljä euroa Helsingin päätöskurssin yli.

Hex

Helsingissä hex-yleisindeksi nousi hiukan Soneran ja jossain määrin myös Nokian ansiosta. Vakuutusyhtiöt heikentyivät eilen. Soneran kurssiksi tuli illalla Nasdaqissa reilut 37 dollaria eli jonkin verran päälle Helsingin päätöskurssin. Tänään kaupankäyntiin vaikuttanee se, että Yhdysvalloissa vietetään kiitospäivää.
(MTV3)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme