Mainos
Mainos

Pörssikatsaus

Euroopan pörssien eilinen raju lasku ei ole heijastunut Aasian markkinoille. Tokiossa osakekurssien kehitystä kuvaava indeksi on alle prosentin verran miinuksella. Myös New Yorkissa lasku taittui eilen päivän loppua kohti ja kurssit jäivät vain 1,6 prosenttia alemmas kuin viime viikon päätteeksi.

Nokia laski maltillisesti New Yorkin Dow Jones -indeksin vanavedessä noin 353 markkaan.

Valuutat ja korot

Valuttamarkkinoillakin meno on rauhallista. Dollari on hieman heikentynyt jenin suhteen ja Saksan markkaa vastan ennallaan.

Korot ovat Yhdysvalloissa selkeässä nousussa, sillä maan keskuspankin povataan nostavan ohjauskorkoja. Myös Saksassa korot liikkuvat ylöspäin.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme