Mainos
Mainos

Pörssikurssit jälleen laskuun

Pörssikurssit taittuivat tänään jälleen laskuun. Pörssin yleisindeksi heikkeni 0,8 prosenttia ja portfolioindeksi tuli alaspäin 0,6 prosenttia. Kurssilaskun takana oli meklareiden mukaan Wall Streetin keskiviikkoinen alamäki, joka painoi alaspäin osakkeiden hintoja ympäri Eurooppaa.

Osakelistan päivän vaihto oli 309 miljoonaa markkaa, mistä Nokia kokosi yksin 106 miljoonaa markkaa. UPM-Kymmeneä vaihtui 49 miljoonan, Keskoa 36 sekä Cultoria ja Nestettä kymmenen miljoonan markan edestä.

Nokian osakkeiden hinnat laskivat aamupäivällä selvästi, mutta toipuivat jonkin verran iltapäivällä hyvien uutisten myötä. Keskiviikkona 171 markkaan päätynyt Nokian A-osake kävi aamupäivällä alimmillaan 163,20 markassa. Nostetta Nokian osakkeiden hintoihin toivat yhtiön Intiasta ja Uudesta-Seelannista saamat GSM- ja SDH-verkkotilaukset. Lisäksi kesäkuun FOX-johdannaisten juoksuajan päättyminen antoi Nokioille meklariarvioiden mukaan jossakin määrin lisätukea.

Metsäosakkeiden hinnat taittuivat iltapäivällä laskuun ja niiden aamuinen 0,4 prosentin muuttui prosentin laskuksi. Enson A-osake halpeni tiistaista 90 penniä 35,80 markkaan ja Enson R-osake laski markan 36 markkaan.

Velkasaneerauksessa oleva Polar onnistui pienentämään tappiotaan tammi-huhtikuussa viiteen miljoonaan markkaan viime vuoden vastaavan ajan 21 miljoonasta markasta. Tulosparannus nosti Polarin osakkeen hintaa 30 pennillä 5,30 markkaan eli 20 pennin päähän sen kuluvanvuotisesta huipusta.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme