Mainos
Mainos

Pörssikurssit laskussa

Helsingin pörssissä osakkeiden hinnat ottivat tänään illansuussa jonkin verran takaisin päivän aikana kertynyttä laskua. Iltapäivällä enimmillään yli 7 prosenttia pakkasen puolella käväissyt Hex-indeksi päätyi lopulta "vain" 5,99 prosenttia miinukselle pistelukuun 5 692,85. Vaihtoa kertyi päivän aikana 364 miljoonaa euroa.

Kurssien laskun syynä pidettiin lähinnä Brasilian talouskriisin kärjistymistä, joka säikäytti sijoittajia myös muualla maailmalla. Euroopan suurissa pörsseissä kurssit laskivat liki saman verran kuin Helsingissä, ja New Yorkin pörssissä Dow Jones -indeksi avautui noin kahden prosentin laskussa.

Nokian A-osakkeen hinta putosi Helsingissä 7,4 euroa 109,9 euroon. Myös New Yorkissa Nokia lähti kaupankäynnin aluksi selvään laskuun. Siitä maksettiin kello viiden maissa Suomen aikaa 126,93 dollaria eli runsaat 7 dollaria tiistain päätöskurssia vähemmän. Sonera halpeni Helsingissä 1,15 eurolla 15,55 euroon.

Vaihdetuimpien listalla kaikki muutkin osakkeet olivat laskussa. Myös viime päivien nousijat Sampo ja Pohjola halpenivat, Sammon A-osake 3,53 eurolla 36,80 euroon ja Pohjola 3,80 eurolla 52,50 euroon.
(STT-Reuters)


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme