Mainos
Mainos

Pörssipäivä: Elisan alamäki jatkui

Pörssipäivä ei mairitellut teleoperaattoreita. Lisäksi markkinoiden alavireisyyttä ruokki huoli Ericssonin tuloksesta. Elisan osakkeen arvosta liukeni edelleen reilut 12 prosenttia ja Soneran johtamisongelmat olivat laajasti esillä.

Pörssi

Elisan eilen alkanut alamäki jatkui. Eilen Elisan kurssi laski yli kahdeksan prosenttia, kun yhtiö kertoi ennenaikaisesti huonosti sujuneesta loppuvuodesta. Tänään Elisan hinta päättyi 18 euroon. Sonera halpeni 0,4 euroa 21,10 euroon.

Päivän päätteeksi keskimääräistä kurssikehitystä kuvaava Hex-indeksi näytti 2,3 prosentin miinusta 11 619 pisteessä. Painorajoitettu portfolioindeksi taipui puolitoista prosenttia pakkaselle. Nokian osakkeen hinta laski 1,18 euroa 40,68 euroon.

Markkinat odottavatkin jännittyneenä Ericssonin huomisaamuna julkistettavia tulostietoja viime vuodelta. Ericssonin katsotaan antavan viitteitä siitä, kuinka koko matkapuhelinalan kehitys on sujunut. Eräs välittäjä tosin arvioi, että Ericssonin heikentynyt tulos saattaa auttaa Nokiaa, mikäli ruotsalaisyhtiön näkemys markkinoiden kehityksestä ei ole synkkä.

Myös Nokian kilpailija, amerikkalainen Qualcomm, kertoo osavuosituloksensa perjantain vastaisena yönä Suomen aikaa. Kokonaisvaihtoa kertyi 820 miljoonaa euroa.

(STT-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme