Mainos

Pörssipäivä: Nokia nosti kursseja

Helsingin pörssi päätyi tänään Nokian vedolla reilun prosentin nousuun ja yleistä hintakehitystä kuvaava Hex-indeksi jäi 7994,13 pisteeseen.

Nokian painoarvosta rajattu portfolioindeksi oli noin puolen prosentin laskussa. Pahimmassa pudotuksessa oli muu teollisuus, jota laski rengasvalmistaja Nokian Renkaiden ilmoitus heikosti menneestä joulukuun myynnistä. Yhtiön osakkeen hinnasta hupeni päivän mittaan lähes 15 prosenttia ja viimeiset kaupat sillä tehtiin 28,50 eurolla.

Kaupankäynti jatkui edelleen melko vaisuna, kun markkinoilla odoteltiin Nokian tulostietoja viime vuodelta ja arviota alkaneesta vuodesta. Tänään yhtiö sai hieman vahvistusta amerikkalaisen kilpailijansa Motorolan ja saksalaisen Siemensin tulostiedoista. Vaikka Motorolan tulos oli pahasti pakkasella, matkapuhelinmyynti veti. Samaa viestitti Siemens.

Metsäyhtiöiden päivä oli vaihteeksi miinuksella, mutta eniten laskeneiden listaa parin prosentin pudotuksilla ei hätyytelty. UPM-Kymmenen päätöshinta jäi 37,55:een, Stora-Enson R-osakkeen 13,90:een ja M-Realin 7,40 euroon. Sonera oli juuri ja juuri nollan paremmalla puolella, ja viimeiset kaupat sillä tilastoitiin 5,77 euroon.

Virallisessa kaupankäynnissä vaihtoa kertyi 734 miljoonaa euroa.

(STT-Reuters)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot