Mainos
Mainos

Pörssipäivä: Nokian johdolla alas

Helsingin pörssissä viikko alkoi varsin alakuloisissa merkeissä. Nokian perjantainen nousu Wall Streetillä takasi Helsinkiin nousujohteisen avauksen, mutta ostohaluja hillitsi Aasian pörssien ronskit pudotukset. Tokiossa kurssit painuivat parisen prosenttia ja Hongkongissa runsaat neljä prosenttia, kun markkinat osoittivat tyytymättömyyttään johtavien teollisuusmaiden viikonloppuna käydyn kokouksen antiin.

Helsingissä yleisindeksi sinnitteli pitkään vajaan prosentin nousussa, mutta valui lopulta Nokian mukana 1,7 prosenttia perjantaisen tason alapuolelle 3743 pisteeseen. Osavuosituloksen julkaisijatkaan eivät osakesäästäjiä sytyttäneet, vaan jo tavaksi käyneet negatiiviset yllätykset saivat jatkoa. Sijoittajat eivät huolestuneet Raisio Yhtymän lievästä tulospettymyksestä, sillä osakkeen vetovoima perustuu lähes yksinomaan Benecol-liiketoiminnan kehitykseen ja sen tulevaisuuden näkymiin.

Benecolin tunnusluvut osoittivatkin selvää tulosparannusta ja vielä kun yhtiön johto vahvisti Benecol-tuotteiden pääsevän Amerikan markkinoille jo ensi vuoden alussa, voitiin koko konsernin odotukset alittanut tulos painaa villaisella. Viimeiset kaupat Raisiolla hierottiin likimain perjantaisella tasolla 77 markan tuntumassa. Nokian Renkaat ja Vaisala raportoivat myös vaisuista tuloksista, mutta suurempaa myyntipainetta kummankaan osakkeen ympärillä ei nähty.

Nokia kiipesi ylimmillään 372 markkaan, mutta romahti New Yorkin negatiivisen avauksen myötä kolmisen prosenttia miinukselle 352 markan päätöstasoon. Wall Streetillä paineen alla olivat erityisesti teknologiaosakkeet. Sellun hinnan lasku yhdistettynä dollarin heikkenemiseen tarkoittaa yleensä vaikeuksia metsäsektorille. Maanantaina laskuun ajautui kuitenkin vain Metsä-Serla, jonka vaihdetumpi B-osake putosi lähes kahdeksan prosenttia 31 markkaan. Liikkeet muiden metsäyhtiöiden kursseissa jäivät vaisuiksi. Viikko alkoi erityisen synkästi Tiedon osakkeenomistajien kannalta, sillä yhtiön kurssi valui yli 13 prosenttia 126,5 markkaan. Omien osakkeitaan viime päivinä hankkineen Tiedon hinta liikkui viime viikolla vielä selvästi 160 markan yläpuolella.

Vaihtokakkoseksi ylsi muutaman suurkaupan ansiosta Keski-Suomen Puhelin, jonka osakkeista reilut 20 prosenttia päätyi Helsingin Puhelimen omistukseen. Kaikkiaan vajaan 100 miljoonan markan vaihdon keränneen Keski-Suomen Puhelimen hinta asettui 140 markkaan eli lähes 15 prosenttia perjantain päätöstason yläpuolelle. Helsingin Puhelimen kurssi himmeni vajaat kolme prosenttia 210 markkaan.
(STT-Boss Information Oy)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme