Mainos
Mainos

Pörssipäivä: Vaisua

Helsingin pörssissä käytiin kauppaa vaisusti. Yleistä kurssikehitystä kuvaava Hex-indeksi sahasi koko päivän edestakaisin lähtötasonsa tuntumassa päätyen lopulta 0,4 prosenttia plussan puolelle. Portfolioindeksi, jossa teknologiaosakkeiden painoarvoa on rajoitettu, jäi sen sijaan 1,2 prosenttia miinukselle.

Eniten vaihdetun Nokian kurssi vahvistui päivän mittaan reilun prosentin tasan 47 euroon. Toiseksi eniten vaihdettu Sonera sen sijaan menetti arvostaan lähes kymmenen prosenttia maksaen päivän päätteeksi 18,01 euroa. Tämä on alhaisin hinta, mitä Sonerasta on maksettu koko vuonna. Vielä maaliskuun alussa osakkeesta maksettiin 97 euroa. Soneran kurssia painoi sijoittajien huoli siitä, miten yhtiö tulee selviämään massiivisista investoinneistaan kolmannen sukupolven matkapuhelinverkkoihin ympäri Eurooppaa.

Keskeisistä toimialoista parhaiten menestyi pankki- ja rahoitusala, jonka osakekurssit nousivat Nordean johdolla keskimäärin 1,1 prosenttia. Huonoimmassa vireessä oli keskiviikkona metalliteollisuus, jonka osakekurssit laskivat keskimäärin 1,8 prosenttia. Päivän kokonaisvaihto jäi vaatimattomaan 514 miljoonaan euroon, josta Nokian osuus oli 347 miljoonaa.

(STT-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme