Mainos
Mainos

Pörssipäivä

Helsingin pörssissä osakkeiden hurja kallistuminen jatkui tänään peräti 2,5 prosentin vauhdilla. Hex-yleisindeksin uusi ennätys kirjataan taas uudelle sataluvulle 4754 pisteeseen.

Pääsiäisloman vietto ei ainakaan sijoittajia lamaannuttanut, sillä kahden päivän tulos on jo lähes viisi prosenttia plussaa. Vahvasta ostotunnelmasta kieli myös reipas osakevaihto, mikä tänään kohosi pörssilistan osakkeiden osalta 1,9 miljardiin markkaan. Helsingin pörssin vahvan esityksen takana oli erityisesti sykliset metsä- ja metalliosakkeet sekä Nokian johtama teknologiasektori. Sijoittajat ryntäsivät Nokia-ostoksille torstaisen nimellisarvon puolittumisen edellä ja osake ampaisi jo lähelle 680 markkaa.

Metsäyhtiöille noteerattiin kotimaassa reilun neljän prosentin nousu, mikä kalpeni silti Yhdysvaltain metsäindeksin eiliselle kuuden prosentin kallistumiselle. Metsän ylösmarssille vauhtia antoi maailman suurimman metsäyhtiö International Paperin eilen julkaisema hyvä ensimmäisen neljänneksen tulos. Pontta nousulle antoi myös kansainvälisten pankkiiriliikkeiden suopeat arvostelut sekä odotukset sellun hinnannoususta.

Yksittäisistä yhtiöistä UPM-Kymmene kirjasi loisteliaan viiden prosentin nousun ja luonnollisesti uuden ennätystason 168 markkaa. Enson kurssi kipusi viidellä ja Metsä-Serla vähän vaihdetun A-osakkeen osalta kuudella prosentilla. Syklisten yhtiöiden etujoukoissa kulki myös Outokumpu, minkä kurssi lihoi päivän aikana parhaillaan lähes 10 prosentilla. Viimeiset kaupat tehtiin "enää" kuusi prosenttia kallistuneella 79 markalla. Roimasta petrauksesta huolimatta osake on edelleen alhaalla, sillä viime vuonna samaisesta lapusta maksettiin alun toista sataa.

Kauppasektorilla huomio kiinnittyi Tamroon, joka ilmoitti ostavansa Tanskan johtavan lääketukkukauppa Nomecon 1,1 miljardilla markalla. Kauppahinnan Tamro kuittaa suunnatulla annilla, jonka jälkeen Nomeconin nykyisistä omistajista tulee yhtiön suurin yksittäinen omistaja. Myönteiset uutiset palkittiin hinnoittelemalla yhtiön osake lähes 17 prosenttia kalliimmaksi 42,6 markkaan. Keskon vajaan neljän prosentin kallistuminen 95 markkaan takasi toimialaindeksille 4,2 prosentin plussan.

Vakuutusosakkeet näyttävät säilyttävän mielenkiintonsa yhdistymishuhujen katkeamisista huolimatta. Tänään Pohjola kiisti käyvänsä neuvotteluja PV-Yhtymän kanssa, mutta yhtiön kurssi ei siitä säikähtänyt, vaan B-osake päätyi viiden prosentin loikalla 300 markan yläpuolelle. Eilen sukeltaneen Sammon kurssia korjattiin reilulla kolmella prosentilla 250 markkaan.
(STT-Boss Information Oy)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme