Mainos
Mainos

Pörssipäivä

Helsingin pörssissä osakkeiden ennätystehtailu jatkui. Tänään ensimmäiset tunnit olivat hiukan vaitonaiset sijoittajien haistellessa tunnelman pitävyyttä.

Voittojen kotiutusta ei kuitenkaan laajemmassa mittakaavassa nähty, sillä Nokian johdolla myös moni muu osake pinkoi ylöspäin. Helsingin pörssi kulki Euroopan pörssien yleistä kehitystä vastaan, sillä meillä korkojen kansainvälinen lievä nousu ja dollarin selvähkö halpeneminen eivät latistaneet tunnelmaa lyttyyn.

Nokian kallistuminen 364 markan tuntumaan riitti vetämään hex-yleisindeksin 1,1 prosenttia plussalle 4 922,22 pisteeseen. Sijoittajien luottamus Nokian perjantaina julkaistavaan ensimmäisen kvartaalin tulokseen ei näytä hevin rapisevan, sillä taas nousua tuli parisen prosenttia. Nokian dominoivuus näkyi portfolioindeksin maltillisempana 0,7 prosentin plussana. Pörssilistan 1,1 miljardin markan päivävaihdosta Nokia kääräisi lähes puolet ennen UPM-Kymmeneä.

Tänään menestyjät Nokian ohella löytyivät vakuutussektorilta, jonka indeksi kohosi yli kolme prosenttia. Sammon kurssi vahvistui komeat viisi prosenttia Morgan Stanleylta saamansa "outperform"-suosituksen tukemana. Viimeiset kaupat yli sadan miljoonan markan vaihdon keränneellä Sammolla solmittiin 273 markalla.

Pohjolan suositus alennettiin samalta taholta neutraaliksi, mutta kurssi ei siitä pelästynyt, vaan jaksoi nousta reilun prosentin. Pörssin sulkeuduttua Pohjolan vaihdetumpi B-osake maksoi 315 markkaa. Meritan kurssi aloitti päivän loivalla laskulla, mutta vahvistui lopulta pari prosenttia 38,7 markkaan.

Metalliyhtiöiden ainoa valopilkku oli toista päivää reippaassa ylämäessä ollut Outokumpu. Tänään viiden prosentin nousun päätteeksi osakkeen hinnaksi muodostui 83 markkaa. Ennen Aasian romahdusta Outukumpuun sijoittaneet saavat kuitenkin vielä odotella sijoituksilleen tuottoa, sillä sen hetkiseen osakekohtaiseen ennätykseen on matkaa vielä noin kolmannes. Muiden metalliosakkeiden kysyntä pysyi viime aikojen tapaan melko vaatimattomana. Sijoittajat ovat vielä epävarmoja Aasian tulosvaikutuksista, joten vastauksia odotellaan osavuosikatsausten julkaisemiseen saakka.

New Yorkin pörssi avautui tänään teollisuusosakkeiden osalta lievästi laskevin kurssein. Teknologiayhtiöt porhalsivat sen sijaan maanantaiseen malliin mukavasti plussalla, eikä Nokia tehnyt poikkeusta. Nokian kurssi kallistui 67 dollariin, mikä 5,44 markkaan halventuneella dollarilla vastasi noin 363 markkaa.
(STT-Boss Information Oy)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme