Mainos
Mainos

Pörssipäivä

Ennätystehtailu johdatti hex-yleisindeksin ensimmäistä kertaa 3 700 pisteen yläpuolelle edellisen All Time High:n oltua voimassa vajaat kaksi kuukautta. Päivä oli hyvin mielenkiintoinen, sillä pörssin vetureista UPM-Kymmene ja Nokia paistattelivat jälleen otsikoissa vetäen sijoittajia magneetin lailla puoleensa. Kyseisten yhtiöiden ansiosta päivän pörssilistan kokonaisvaihto ylitti maagisen miljardin markan rajan. Nokia nousi 850 miljoonan markan GSM 1800 -verkon tilauksen myötä yli 500 markan. Yleisindeksin päivämuutokseksi tuli 1,6 prosenttia.

UPM-Kymmene tiedotti aamulla ostaneensa yhdysvaltalaisen Blandin Paper Companyn 650 miljoonalla dollarilla. Kaupan myötä UPM vahvistaa asemaansa aikakauslehtipaperin valmistajana etenkin Yhdysvaltain markkinoilla. Jo entuudestaan UPM on maailman suurin aikakauslehtipaperin valmistaja.

UPM:n ostosmatka Yhdysvaltoihin herätti asiantuntijoissa eriäviä mielipiteitä, mikä heilutti osakekurssia reilun 147 ja 151 markan välillä. Viimeiset kaupat tehtiin lievästi eilistä halvemmalla 147,1 markalla metsän toimialana vahvistuessa ostosuositusten nojalla 0,5 prosentilla.

Yksi oli kuitenkin ylitse muiden. Hartwallin tulos ylitti konsensusennusteet kepeästi eikä se suinkaan jäänyt osakekurssissa huomioimatta. Kun viime vuonna voittoa ennen varauksia ja veroja kertyi noin 140 miljoonaa, oli luku turvonnut kuluvan vuoden osalta peräti 360 miljoonaan markkaan. Suurin ilonaihe on ollut tietenkin Hartwallin puoliksi omistamassa Baltic Beverages Holdingissa, mikä tuplasi liikevaihdon ja toi liikevoitosta 60 prosenttia. Yhtiön johdon mukaan myös kotimaan tulos tulee paranemaan.

Sijoittajat hamusivat Hartwallin osaketta salkkuihinsa ylimmillään 485 markan kappalehintaan. Tuloskuntoon luottaneet sijoittajat maksoivat samasta paperista päivää aiemmin vain rapiat 400 markkaa, joten varsinaisesta pikavoitosta voi puhua.

Päivän viimeisissä kaupoissa paras puhti oli pois ja kurssi tyytyi kirjauttamaan 470 markan päätöksen. Vaihtoa osakkeella tehtiin kahdeksalla miljoonalla markalla. Toisen juomatehtaan Olvin kahdeksan kuukauden tulos tulee parin viikon päästä. Myös Olvi purjehti reippaasti ylöspäin.

Wall Streetilla eiliset menohalut olivat haihtuneet sijoittajien odottaessa Fedistä kantautuvia uutisia. Pakkia kirjattiin toisen tunnin alkaessa puolisen prosenttia.

Nokialle uuden ennätyksen tekeminen ei tehnyt tiukkaakaan, mistä osoituksena 95 dollarin rajapyykin rikkoutuminen. Fedin kokouksen tulos ei kerennyt tulemaan Helsingin pörssin aukioloaikaan.
(STT-Boss Information Oy)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme