Mainos
Mainos

Pörssipäivä

Helsingin pörssi sulkeutui selvissä laskutunnelmissa. Yleisindeksi Hex laski 2,34 prosenttia pistelukuun 7973,19.

Nokian 600 miljoonan markan kaupat Yhdysvaltoihin eivät riittäneet pitämään yhtiön osakekurssia tänään eilisen päivän tasolla. Nokian laskun taustalla oli Wall Streetin teknologia-osakkeiden jyrkkä luisu viime yönä.

Markkinoilla odotellaan kiihkeästi Nokian huomista tulosta sekä Yhdysvaltain keskuspankin pääjohtajan Alan Greenspanin huomista puhetta.

Myös Sonera otti rajusti takapakkia. Markkinoilla arvioidaan, että ulkomaiset sijoittajat luopuivat Sonerasta Yhdysvaltain teknologia-osakkeiden pudotuksen vuoksi.

Myös korkomarkkinoilla odotellaan jo Alan Greenspanin puhetta kongressille huomenna. Greenspanin ei odoteta ottavan suoraa kantaa korkoihin. Hänen puheestaan etsitään kuitenkin suurennuslasin kanssa viitteitä Yhdysvaltain rahapolitiikan mahdollisesta kiristämisestä.

Euro on tänään valuuttamarkkinoilla jatkanut vahvistumistaan. Euro on parissa päivässä toipunut kolme ja puoli prosenttia viime viikon pohjalukemista.
(MTV3)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme