Mainos
Mainos

Pörssipäivä

Kaupankäynti Helsingin pörssissä oli pitkästä aikaa taas pirteää. Yleisindeksille kirjattiin seitsemäs perättäinen nousupäivä, kun osakkeet kallistuivat Nokian ja Yhdysvaltain dollarin kallistumisen vetämänä 0,6 prosenttia. Pisteluku päätyi lukemiin 3 463 ja vaihtoa kertyi runsaat miljardi markkaa. Päivävaihdosta Nokia keräsi lähes puoli miljardia ja seuraavana listalla olleet UPM ja yksittäisellä kaupalla Tamrock noin sata miljoonaa markkaa.

Wall Streetilla osakkeet halpenivat eilen tärkeimpien indeksien mukaan noin prosentilla, kun sijoittajat ennakoivat Aasian ongelmista mahdollisesti aiheutuvia pettymyksiä yritysten tuloksissa. Pitkät korot sen sijaan jatkoivat laskuaan ja niissä liikuttiin jo ennätysmäisen alhaalla. Aasian pörssien keskiviikkoinen suunta oli Japania lukuunottamatta jyrkästi alaspäin ja myös Euroopassa kuljettiin ristiriitaisissa tunnelmissa.

Myönteisimmän uutisen julkaisi tänään Nokia, joka sai yli 2,1 miljardin markan tukiasematilauksen Englannista. Nokian ja Orangen yhteistyö sai jatkoa, kun yhtiöt allekirjoittivat sopimuksen Orangen GSM 1800 -verkon laajennuksesta. Aamupäivällä Nokialla tehtiin kauppaa aivan 400 markan lähettyvillä, mutta tilauksen julkaisemisen jälkeen osakkeet hinnoiteltiin aivan uusille tasoille. A-osakkeen ylimmät kaupat tehtiin 425 markkaan, mutta sijoittajien usko loppui kesken ja kurssi päätyi lopulta 416 markkaan. Parannusta vuodenvaihteesta on tullut jo noin 30 markkaa.

Pörssilistan kovimpien nousijoiden joukkoon kuului Raisio, jonka osake kallistui reilulla kuudella prosentilla uusille sataluvuille. Sijoittajat odottavat nyt kuumeisesti valtameren takaa kantautuvia Benecol-uutisia, jotka tulevat heilauttamaan yhtiön kurssia merkittävästi. Nousua Raision V-osakkeelle on parissa viikossa kertynyt jo kymmenkunta prosenttia. Päätöskurssiksi sille jäi upeasti 702 markkaa. Meklarilistalla kolmanneksen vaihdosta haalinut Raision K-osake vahvistui niinikään kuusi prosenttia.

Myös Merita onnistui ylittämään yhden rajapyykin, kun A-osake päätyi reilun 50 miljoonan markan vaihdolla 30,30 markkaan. Metsäteollisuus oli toimialana päivän myönteisimpiä kokonaisuuksia, sillä sen toimialaindeksi pyyhälsi kaikkien yhtiöiden tukemana puolellatoista prosentilla.

Yhdysvalloissa ensimmäiset kaupankäyntitunnit sulattivat tänään osakkeista noin prosentin. Ennakoitua reippaammat asuntokaupan myyntiluvut yllättivät asiantuntijat, minkä johdosta osakkeet lähtivät salkuista. Toiselle tunnille käännyttäessä teollisuusosakkeiden kehitystä kuvaava Dow Jones oli 0,9 ja Nasdaq 1,1 prosenttia miinuksella.

Nokian aamulla julkaisema suurkauppa nosti yhtiön kurssin noin 76 dollariin, mikä dollarin 5,53 markkakurssilla laskettuna vastasi vajaata 417 markkaa.
(STT-Boss Information Oy)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme