Mainos
Mainos

Pörssipäivä

Viikon ensimmäinen pörssipäivä nostatti osakkeet taas komeisiin ennätyksiin. Aamun ensimmäisissä kaupoissa hex-yleisindeksi pysyi vielä perjantaisen päätöksen tasolla. Nokian armoton hypähdys iltapäivän alussa nosti yleisindeksin lähes puolitoista prosenttia plussalle.

Iltapäivän pienen notkahduksen jälkeen yleisindeksi polkaisi ripeään loppukiriin ja sille kirjattiin loisteliaan 1,45 prosentin vahvistumisen myötä ensimmäistä kertaa 5500 pisteen rajan rikkoutuminen.

Nokian vahvistuminen perjantaina New Yorkissa tiesi osakkeen pysymistä 460 markan yläpuolella. Ensi perjantaina julkaistava tulos pitää paperin entistä varmemmin sijoittajien suosiossa, joten osake tulee heilumaan lähes perusteettoman paljon pörssipäivän sisällä.

Tänään Helsingissä kauppaa tehtiin vaihdetummalla A-osakkeella 460 ja 478,5 markan välillä yhteensä 600 miljoonan markan edestä. Päivän viimeisissä kaupoissa osakkeesta maksettiin ylimmät 478,5 markkaa eli reilut kolme prosenttia perjantaista enemmän.

Toimialoista tietoliikenne vahvistui kolme ja vakuutus 3,2 prosentilla. Teknologiasektorin ykkönen oli viime viikkoiseen tapaan PK Cables, minkä kurssi kiipesi yleisen teknohurmoksen myötä seitsemällä prosentilla 186 markkaan. Noin 13 kuukautta sitten listautunut yhtiö maksoi annissa vaatimattomasti 46 markkaa.

Vakuutusosakkeista Pohjola oli vuorostaan pirteämpi kiipeämällä vajaat neljä prosenttia 320 markan tietämille. Myös Sampo kykeni kolmen prosentin tuoman nosteen ansiosta rapiaan 300 markkaan. Painorajoitetulle portfolioindeksille päivä toi vain puolen prosentin nousun.

Viime viikon nousija Finvest jatkoi reipasta vahvistumistaan. Interbankin kallistumisen myötä mielenkiintoiseksi sijoituskohteeksi tulleen Finvestin vaihdetummalle B-osakkeelle hintaa tuli 14 ja A-osakkeelle 22 prosenttia lisää.

Pörssilistan tuoreimmista tulokkaista Sponda lukeutui myös päivän menestyjiin, joskin sen vaihto pysytteli varsin maltillisena. Kiinteistösijoitusyhtiön kurssi kiipesi kuutisen prosenttia 42 markkaan, mikä ylittää kesäkuisen antihinnan seitsemällä markalla eli viidenneksellä.

Hartwallia vaihdettiin aamupäivällä vielä perjantaisen päätöstason 190 markan tuntumassa, mutta IMF:n Venäjälle myöntämän lainapäätöksen odottelu veti sijoittajat varovaisiksi ja yhtiön kurssi hiipui lopulta nelisen prosenttia 182 markkaan. Osa laskusta selittyi Venäjän tilanteen rauhoittumisen tuomien voittojen kotiutuksesta.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme