Mainos
Mainos

Pörssipäivä

Kurssit kääntyivät tänään Helsingin pörssissä selvään laskuun. Vielä aamupäivällä hexin pudotus pysyi rauhallisella vajaan puolen prosentin tasolla, mutta iltapäivän viimeisillä tunneilla Nokiasta pyyhkiytyneet markat painoivat yleisindeksin lopulta 1,2 prosenttia miinukselle.

Miinuksen syy ei lankea yksin Nokialle, vaikka portfolioindeksillä mitattuna pakkia kirjattiinkin vain 0,4 prosenttia. Maanantain viimeisillä tunneilla ilman vahvasti perusteltua syytä loikannut Merita palasi loivasti alemmalle 33,7 markan tasolle.

Rekyylipäivään mahtui tosin monta valopilkkuakin. Huhtamäen aamuinen tiedotus amerikkalaisen elintarvikepakkauksien valmistaja Sealrightin osakekannan ostosta 670 miljoonalla markalla otettiin suopeasti markkinoilla vastaan. Roimista kassavaroista tunnettu Huhtamäki otti vastatakseen myös Sealrightin vajaan puolen miljardin markan velat. Pörssissä I-osake hypähti ensiaatoksissa maanantain 268 markasta 15 markalla ja jäi päivän viimeisten kauppojen 276 markan tasossa oli kolme prosenttia plussaa.

Toimialoista vakuutus kulki vakuuttavasti reilun kolmen prosentin vauhtia ylös Sammon loistaessa kirkkaimmin. Myös elintarviketeollisuus petrasi mukavasti 1,7 prosentilla, vaikka päivän tulosjulkaisijat Atria ja Lännen Tehtaat eivät talkoihin osallistuneetkaan. Tietoliikennesektori painui yli kolmella prosentilla Nokian viimeisten kauppojen jäädessä 542,5 markkaan.

Tämänpäiväiset tulosjulkaisijat eivät ihmeitä esitelleet. Lääkekonserni Orionin tulos nousi edellisvuodesta 12 prosentilla 830 miljoonaan markkaan liikevaihdon kohottua vajaaseen 4,7 miljardiin markkaan. Uusitut lääkekorvaussäännökset tulevat kuitenkin hidastamaan lääkemarkkinoiden kasvua ja samalla tasaamaan operatiivista tuloskehitystä. Muhkea 7,5 markan osinko ei sijoittajia juurikaan lämmittänyt, sillä varoitukset pitivät kummankin osakesarjan maanantaisten päätöstasojen alapuolella. Vaihdetumpi B-osake valui virran mukana alun kolmatta prosenttia 170 markkaan.

Korko- ja valuuttamarkkinoilla muutokset olivat tiistaina pieniä. Vaikka Yhdysvalloissa pitkät korot nytkähtivät maanantaina reippaasti ylöspäin, ei sen vaikutukset näkyneet juurikaan Euroopassa. Meillä vuonna 2008 erääntyvän valtion lainan korko noteerattiin päivän päättyessä 5,10 prosentin alapuolella.

Yhdysvaltain dollaria ja Saksan markkaa vastaan Suomen markka pysyi lähes muuttumattomana 5,50 ja 3,03 markassa. Tiistaina OKO tiedotti vuorostaan laskevan prime-korkonsa parin viikon kuluttua puolella prosenttiyksiköllä 3,75 prosenttiin.
(STT-Boss Information Oy)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme