Mainos
Mainos

Pörssipäivä

Helsingin pörssissä osakkeet kipaisivat tänään ripeästi ylöspäin. Vaikka Yhdysvaltain keskuspankin koronlasku oli lähes odotettu, olivat sen vaikutukset rahamarkkinoilla kuitenkin varsin myönteiset. Pitkien korkojen lasku takasi Helsingin osakemarkkinoille suotuisat tuulet, mistä kiittäen yleisindeksi vahvistui roimat 1,9 prosenttia 4 510 pisteen paremmalle puolen. Portfolioindeksillä mitattuna plussaa kertyi vajaa prosentti. Fedin päätös keskeisten korkojen leikkauksesta ei Euroopan suurimpia pörssejä kuitenkaan innostanut ja tärkeimpien osakeindeksien liikkeet jäivätkin varsin niukoiksi. Korkomarkkinoilla sen sijaan suunta oli selvästi alaspäin. Dollari pysytteli jotakuinkin paikoillaan 5,06 markan tienoilla.

Tuoreet fuusiokumppanit Valmet ja Rauma jatkoivat siitä, mihin eilen jäivät. Ylimmillään molempien kurssit olivat jo yli kymmenen prosentin nousussa, mutta lievä voittojenkotiutus tasoitti arvonnousut seitsemän prosentin tasolle. Molemmilla kauppaa käytiin eiliseen tapaan varsin vilkkaasti. Valmetilla viimeiset kaupat tehtiin 65 markalla ja Raumalla 70,5 markalla. Kontin- ja lastinkäsittelylaitteistaan tunnettu Partek piristyi imussa viitisen prosenttia 50 markkaan.

Reilulla kymmenellä miljoonalla markalla vaihtunut Hartwall lukeutui tänään reippaimpiin nousijoihin. Yhtiön Lontoossa järjestämä analyytikkotilaisuus rohkaisi ulkolaisia sijoittajia taas Hartwallin pariin, sillä juomajätin kurssi ponkaisi 12 prosenttia 82 markkaan. Sijoittajien ylireagointi Venäjän markkinoiden epävarmuustekijöihin sysäsi osakkeen syöksykierteeseen heinäkuussa, jonka päätteeksi Hartwallia saattoi haalia alimmillaan 45 markan kappalehintaan. Jyrkän kurssilaskun takana olivat tuolloin pääasiassa ulkolaiset sijoittajat.

Tietoliikennesektorin veturina toimi ostosuosituksissa paistatellut Nokia, minkä kurssi kipusi jo eilen valtameren takana reippaasti. Meillä kotimaassa kauppaa tehtiin ylimmillään jo 470 markassa, joten prosenteissa nousua kertyi reilut kolme. Soneraan imu ei tarttunut vaan osake seurasi taka-alalla hiukan halventuneena tilanteen kehittymistä. Venäjä-ongelmista tiedottanut I-listan Benefon putosi alimmillaan jo 24 markkaan.

Elintarvikesektori oli Raisiota lukuunottamatta muutenkin vahvassa vireessä. Cultorin vaihdetumpi II-osake harppasi seitsemän prosenttia ja molemmat Huhtamäet kolmisen prosenttia mieheen. Raision parin prosentin peruutus jätti toimialaindeksin "vaatimattomaan" vajaan kolmen prosentin nousuun.

Yhdysvalloissa osakkeet avautuivat lähellä eilisiä tasoja. Toiselle tunnille käännyttäessä Dow Jones oli edelleen lähtökuopissa.
(Boss Information)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme