Mainos
Mainos

Pörssipäivä

Sijoittajat tyytyivät tänään odotetusti odottelemaan Yhdysvaltain keskuspankin avomarkkinakomitean kokouksen alkua. Osakkeet kävivät hintelästi kaupaksi niin meillä kuin muuallakin Euroopassa, vaikka Wall Streetilla osakkeet kipusivat ylimmälle tasolle heinäkuun viimeisen päivän jälkeen. Suunta Helsingin pörssissä oli pitkään varovaisesti ylöspäin huolimatta Nokian alavireestä. Hex-yleisindeksillä mitattuna osakkeet päätyivät kuitenkin 0,2 prosenttia miinukselle 4 427 pisteeseen. Nokian painoarvoa rajatussa portfolioindeksissä nousua nähtiin silti 0,6 prosentin edestä. Pörssilistan kokonaisvaihto kohosi miljardin markan tasolle.

Päivän jymyuutinen kuultiin jo pitkään sijoittajien epäsuosiossa olleelta metallisektorilta, kun Valmet ja Rauma yllättivät markkinat sulautumisuutisillaan. Sijoittajat ottivat yritysjärjestelyn vastaan avosylin ja molemmat osapuolet nousivatkin metalliyhtiöille harvinaiseen tapaan vaihtolistan kärkisijoille.

Kurssikäyttäytymisen perusteella niskan päälle jäivät Rauman omistajat, sillä sen osake harppasi reilun viidenneksen 65,5 markkaan. Valmetkin käväisi ylimmillään 66 markassa, mutta osakkeenomistajien oli lopulta tyytyminen 14 prosentin arvonnousuun ja 60,5 markan päätöstason. Rauman suurimman omistajan UPM-Kymmenen taholta kiiteltiin fuusiopäätöstä, mutta metsäjätin kurssi ei kuitenkaan jaksanut innostua.

Kemianteollisuus oli tänään oivassa vireessä. Kemian kolmen prosentin plussan takana oli viime viikolla kehnosta tuloksesta kärsineen Orionin reipas kehitys. Molemmat Orionit kallistuivat yli viisi prosenttia, kun lääkekonserni Roche joutui vetämään oman Parkinson-lääkkeensä pois EU-markkinoilta. Tämä tietää suurempia markkinaosuuksia Orionin vastineelle, joka pääsi EU-markkinoille syyskuussa. Kemianyhtiöistä Asko vahvistui mukavasti nelisen prosenttia, mutta Kemira nöyrtyi kolmella prosentilla.

Tietoliikennesektorin alamäki kuului päivän harvoihin menettäjiin. Nokian yhden ja Soneran parin prosentin pakitukset painoivat toimialan 1,1 prosenttia miinukselle.

New Yorkin pörssi avautui hienoiseen laskuun. Odotukset koronlaskusta ovat suuret, mutta meillä Euroopassa sijoittajat pääsevät reagoimaan päätökseen vasta huomisaamuna. Helsingin sulkeutuessa Dow Jones näytti 0,4 prosentin miinusta. Myös teknologiaosakkeet valuivat tiistain alapuolelle.
(STT-Boss Information)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme