Mainos
Mainos

Prosentin lasku muuttui puolen prosentin nousuksi

Lokakuu päättyi pörssissä kurssinousun merkeissä, vaikka alkupäivästä kehitys oli selkeästi miinusmerkkistä. Pörssin yleisindeksi ehätti enimmillään jo käydä prosentin pakkasen puolella. Loppujen lopuksi indeksi kuitenkin vahvistui torstaina puoli prosenttia lähinnä Nokian osakkeiden nousun myötä.

Osakelistan torstaipäivän vaihto oli ykkösjälkipörssi mukaanlukien 329 miljoonaa markkaa. Vaihtokärjessä olivat Nokia 80 miljoonalla, Merita 26, UPM-Kymmene 25, Finnlines 22 ja Kemira 15 miljoonalla markalla. Lisäksi Metsä-Serla, Enso ja Raision Tehtaat ylsivät kukin 13 miljoonaan markkaan.

Nokian A-osake vahvistui keskiviikosta 1,80 markkaa 209,40 markkaan, käytyään ensin laskuvaiheessa alimmillaan 204 markassa. Wall Streetillä Nokian osake laski keskiviikkona 0,37 dollaria 45,38 dollariin eli 205,30 markkaan, mistä se torstaiaamuna oli noussut 46 dollariin eli 208,10 markkaan.

Meritan A-osake pysytteli ennallaan 13,40 markassa, samoin Finnlinesin osake 106,10 markassa. Raision vaihto-osakkeen alamäki jatkui ja se halpeni seitsemän markkaa 271 markkaan. Lasku jatkui myös UPM-Kymmenen osakkeen kohdalla, joka tuli alaspäin 20 penniä 92 markkaan. Enson R-osake pysytteli 35,50 markassa, mille tasolle myös Enson A-osake päätyi vahvistuttuaan 20 penniä. Metsä-Serlan B-osakkeelle torstai oli selkeä nousupäivä. Osake kallistui 1,10 markkaa 31,50 markkaan.

Benefon ja ruotsalainen Ericsson kertoivat sopineensa yhteistyöstä NMT-450i-markkinoilla. Ilmoitus tuli sen verran myöhään, ettei se ennättänyt vaikuttaa Benefonin meklarilistalla noteerattavan S-osakkeen noteeraukseen. Osakkeen hinta pysyi keskiviikkoisessa 72 markassa.

Pankit nousivat lokakuussa 30,5 prosenttia

Osakekursseille kirjattiin Helsingin Arvopaperipörssissä lokakuussa nousua yleisindeksillä mitattuna keskimäärin 1,3 prosenttia. Painorajoitettu portfolioindeksi vahvistui kuukaudessa 0,9 prosenttia. Toimialoista ripeimmin ylöspäin meni pankkien ryhmä. Pankki-indeksille nousua kirjattiin Meritan A-osakkeen kallistumisen myötä peräti 30,5 prosenttia. Muiden palveluiden ryhmä vahvistui lokakuussa 2,6 prosenttia, monialateollisuus neljä ja muun teollisuuden ryhmä 2,2 prosenttia.

Vakuutukselle laskua kirjattiin syyskuusta 0,9 prosenttia, metalliteollisuudelle 5,9 ja metsäteollisuudelle 1,6 prosenttia.

Pörssikurssit olivat lokakuun lopussa yleisindeksillä mitattuna 29,2 prosenttia yli vuodenvaihteen tasonsa. Portfolioindeksi puolestaan on kymmenen kuukauden jälkeen tasan 30 prosenttia plussan puolella. Pankkien lokakuisen nousun jälkeen kaikkien toimialojen kehitys on tänä vuonna ollut selkeästi plusmerkkistä. Pankeille oli lokakuun lopussa kirjattu vuodenvaihteesta nousua 22,5 prosenttia, vakuutukselle 50,5, muille palveluille 33,5, metallille 26,4, metsälle 18,7, monialalle 44,5 ja muulle teollisuudelle 31,7 prosenttia.

Otc-indeksi vahvistui lokakuussa 2,6 prosenttia, ollen kuun lopussa 42,2 prosenttia päälle vuodenvaihteen tasonsa. Meklarilistan indeksi heikkeni lokakuussa 3,7 prosenttia. Alamäestään huolimatta indeksi on tänä vuonna noussut 63,3 prosenttia viime vuoden lopusta.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme