Mainos
Mainos

PTT ennustaa puun kysynnälle kasvua

Metsäteollisuuden investoinnit ja markkinoiden elpyminen nostavat ensi vuonna puun kysyntää, ennustaa Pellervon taloustutkimus PTT.

Puukaupat lisääntyvät PTT:n mukaan ensi vuonna 3-8 prosenttia tästä vuodesta. Puun käyttö nousee 1-3 prosenttia ja markkinahakkuut 2-4 prosenttia.  

Puukaupat ennakoivat hakkuita ja puun käyttöä pariksi vuodeksi eteenpäin, sillä metsäyhtiöillä on kaksi vuotta aikaa korjata ostamansa puut.  

Metsäteollisuuden investoinneista suurin on Äänekosken jättiläismäinen biotuotetehdas, jonka on määrä käynnistyä vuonna 2017.  

PTT arvioi, että kartongin tuotantomäärät lisääntyvät ensi vuonna jopa 10 prosenttia. Tuotantomääriä lisää muun muassa tämän vuoden lopulla käynnistyvä Varkauden uusi kartonkikone.   

Sellussa kasvua kertyy jo ensi vuonna 3-5 prosenttia. Olemassa olevilla sellutehtailla on tehty investointeja, jotka lisäävät tuotantokapasiteettia. Sellun vientihinnat nousevat PTT:n mukaan peräti 8 prosenttia tänä vuonna, mutta lisääntyvä kapasiteetti pudottaa hintoja selvästi ensi vuonna.  

Paperin tuotanto vähenee selvästi sekä tänä että ensi vuonna. Paperikoneita on suljettu ja kysyntä on pysynyt heikkona. Vientihinnat nousevat kuitenkin tänä vuonna viime vuotta korkeammiksi.  

Sahatavaramarkkinoita leimaa viennin epävarmuus. Suomalaisten sahojen kilpailukykyä on heikentänyt euron vahvistuminen muun muassa Ruotsin kruunua vastaan.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme