Mainos
Mainos

Puukauppa saamassa piristysruiskeen verouudistuksen jälkeen

Puukauppa on käynnistymässä vilkkaana hallituksen tekemän verouudistuksen jälkeen. Maa- ja metsätuottajain keskusliitto MTK arvioi, että ensi vuonna puuta kerätään yksityismetsistä enemmän kuin koskaan aiemmin.

Metsänomistajien etujärjestö arvioi, että puukauppa vilkastuu selvästi jo ensi kuun alussa. Verouudistuksen todelliset vaikutukset näkyvät kuitenkin vasta ensi vuonna.

- Kyllä tässä päästään jo varmasti sinne 55:n jopa 60:n miljoonan kuution tasoon ja sen voi kyllä sanoa, että se on kyllä yksityismetsissä ennätyskorkea puumäärä, toteaa osastopäällikkö Pekka Airaksinen MTK:sta.

60 miljoonaa kuutiota riittäisi kattamaan melkein kokonaan vajeen, joka syntyy, jos Venäjä korottaa vuodenvaihteessa puutulleja. Mihin hintaan tahansa metsänomistajat eivät silti aio puukauppoihin ryhtyä.

-Jos lähdetään liikkeelle siitä, että teollisuus haluaa omaa tuotantotilannettaan puun hinnan kautta lähteä elvyttämään, niiin se tie on ilmeisesti aika ongelmallinen, Airaksinen sanoo.

Jos puukauppa piristyy, metsäteollisuus saattaa päästä yli pahasta kustannus- ja markkinakuopasta. Sen jälkeen tarvitaan kuitenkin paljon uudistuksia, jotta yhtiöiden kannattavuus saadaan kuntoon. Kuntokuuri on mahdollinen vain, jos paperituotteiden hintoja saadaan hilattua lähemmäs vuosituhannen vaihteen tasoa. Se puolestaan vaatii ylituotannon karsimista - pudotuspeli metsäyhtiöiden välillä on jo käynnistynyt.

- Pitkällä tähtäimellä markkinatilanne paranee ja tasapainottuu, eikä niitä kaikkia kapasiteetin leikkauksia toki pidä tehdä Suomessa, vaan niitä täytyy tehdä tehdä Keski-Euroopassa, sanoo metsäasiantuntija Rainer Häggblom.

(MTV3)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme