Mainos
Mainos

Rakennusluvat lisääntyivät lokakuussa

Myönnettyjen rakennuslupien määrä lisääntyi lokakuussa. Tilastokeskuksen mukaan rakennuslupia myönnettiin lokakuussa kaikkiaan kahden miljoonan kuutiometrin rakentamiseen, eli noin 42 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Tammi-lokakuussa kaikkeen uudisrakentamiseen myönnettiin lupia 27 miljoonan kuutiometrin verran, mikä oli noin neljännes edellisvuotista enemmän.

Rakennusluvan sai tällöin kaikkiaan lähes 22 000 uutta asuinhuoneistoa. Se oli runsaan kolmanneksen verran enemmän kuin edellisvuonna. Myös teollisuudelle ja maataloudelle myönnettiin lupia aikaisempaa runsaammin.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme