Mainos
Mainos

Ramirent irtisanoo kymmeniä

Ramirentin yt-neuvottelut on saatu päätökseen. Yhtiö vähentää Suomessa liki 80 työntekijää Altima-fuusion vuoksi.

Konevuokrausyhtiö Ramirent vähentää Suomessa yhteensä 77 työntekijää yhdistyessään ruotsalaisen Altiman kanssa. Asiaa koskevat yt-neuvottelut on nyt saatu päätökseen, kertoo Ramirent.

Väkeä vähennetään myös Ruotsissa, Norjassa ja Baltiassa. Yhteensä koko Ramirent-konsernissa henkilöstö supistuu 228 työntekijällä.

Fuusion yhteydessä Altiman liiketoiminnat on yhdistetty Ramirentiin ja sen tytäryhtiöihin. Yhtiöillä on ollut Suomessa yhteensä yli sata toimipistettä, joista nyt suljetaan tai yhdistetään kymmenen. Lisäksi Altiman hallinto yhdistetään Ramirentin hallintoon. Suomessa 66 henkeä irtisanotaan, minkä lisäksi 11 määräaikaista työsuhdetta loppuu.

Ramirent ja Altima kertoivat yhdistymisestään jo joulukuussa. Fuusion seurauksena syntyy yksi Euroopan suurimmista rakennus- ja teollisuuskoneiden vuokrausta harjoittavista yhtiöistä.

Yhtiön vuotuinen pro forma -liikevaihto on noin 313 miljoonaa euroa. Sen palveluksessa on ennen nyt tehtäviä vähennyksiä ollut runsaat 2400 henkilöä, joista noin 600 Suomessa.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme