Mainos
Mainos

Ranskan vaalitulos horjuttaa Emua

Ranskan vaalitulos horjuttaa entisestään Euroopan talous- ja rahaliitto Emun perusteita. Asiantuntijat pelkäävät yhteisvaluutta euron vakauden kärsivän pahan takaiskun, jos Emun pääsykriteereitä ryhdytään löysäämään.

Viime viikot ovat vahvistaneet näkemystä, jonka mukaan rahaliitto on ennen muuta poliittinen projekti. Ranskassa poliittisten voimasuhteiden muuttuminen vaikuttaa väistämättä siihen, millainen tuleva yhteisvaluutta euro on, ja mitkä maat ovat mukana heti vuoden 99 alussa.

Ranskalta on vaalien jälkeen turha odottaa nykyisen säästölinjan jatkumista. Tämä tarkoittaa käytännössä, että rahaliiton kriteereiden tiukka tulkinta voidaan unohtaa. Samalla Espanjan ja erityisesti Italian mahdollisuudet päästä mukaan ensimmäisten joukossa paranevat oleellisesti. Ranskan uuden hallituksen voi odottaa julistavan entistä päättäväisemmin, miten tärkeää EU:n perustajajäsenen Italian Emu-jäsenyys on.

Seurauksena on ennustettua suurempi valuuttaunioni ja ennustettua heikompi ja epävakaampi euro. Myös yhteisvaluuttaan siirtymisen voi olettaa ravistelevan kansainvälisiä valuuttamarkkinoita paljon arvioitua dramaattisemmin.
(MTV3/Tapio Nurminen)

Huom! Uusi StreamWorks ohjelma valitsee nopeuden automaattisesti internetyhteytesi mukaan.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme