Mainos
Mainos

Rautakirjan tulos laski

Rautakirja-konsernin tammi-elokuun tulos jäi hieman vuoden takaista pienemmäksi. Rautakirjan tulos rahoituserien jälkeen oli nyt 117,3 miljoonaa markkaa, kun sitä vuotta aiemmin kertyi 132,7 miljoonaa markkaa. Koko vuoden operatiivisen tuloksen Rautakirja odottaa pysyvän lähes viimevuotisella tasolla. Vuoden alussa syntynyttä notkahdusta on tarkoitus edelleen kuroa kiinni syyskauden aikana, minkä vuoksi markkinointipanostusta ja kampanjointia on tehostettu kaikissa konsernin ketjuissa ja toisaalta kustannuksia leikattu muualta, Rautakirja kertoi osavuosikatsauksessaan.

Rautakirjan liikevaihto pieneni 1,7 prosenttia vajaaseen 2,2 miljardiin markkaan. Myös liikevaihdon pudotus johtui Tukkutiimin myynnistä. Kun se ja kauden aikana hankittujen uusien liiketoimintojen vaikutus jätetään pois laskuista, vertailukelpoinen liikevaihto kasvoi runsaan prosentin. Tulos osaketta kohti laski 14,51 markasta 12,55 markkaan.

Rautakirja on alkuvuoden aikana keskittynyt laajentumaan Baltian alueelle sekä kotimaisen perusliiketoiminnan vankistamiseen. R-kioskien lisäksi Rautakirja-konserniin kuuluvat mm. lehtitukkukauppaa harjoittava Lehtipiste, Suomalainen Kirjakauppa ja Finnkino. Rautakirja omistaa myös viidenneksen Jokerit HC:stä.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme