Mainos
Mainos

Rautaruukki hamuaa markkinoita Venäjältä

Rautaruukki on avannut myyntiyhtiöt Ukrainassa ja Minskissä. Yhtiö on varautunut myös tuotannon aloittamiseen Itä-Euroopassa Baltian ulkopuolellakin. Tähän asti on kysyntä kyetty vielä tyydyttämään viime syksynä Pärnussa toimintansa aloittaneen tehdaslaajennuksen avulla.

Nopeat laajennussuunnitelmat johtuvat sekä Baltian markkinoiden kasvusta että kysynnän lisääntymisestä naapurivaltioissa. Rautaruukin virolaisen tytäryhtiön Rannila Profiilin viime vuoden liikevaihto ylitti budjetoidut 130 miljoonaa markkaa. Se on noussut Virossa markkinajohtajaksi. Yli puolet Virossa käytettävästä profiloidusta teräskatteesta on Rannilan tekemää, kertoo johtaja Markku Koljonen Rautaruukin rakennustuoteryhmästä.

Profiloidusta teräskatteesta onkin tullut Viron suosituin katemateriaali. Pärnun tehtailla on teräskatteita valmistettu jo lähes kuuden vuoden ajan. Viime syksynä valmistui tehtaan laajennusosana kaksi uutta tehdashallia. Yhtiön palveluksessa on Virossa yli sata ihmistä. Liikevaihdosta noin kolmannes tulee Virosta; loput muista Baltain maista, Valko-Venäjältä ja Ukrainasta. Aivan viime kuukausien aikana on myynti Ukrainaan kasvanut selvästi muita markkina-alueita nopeammin. Koljonen sanoo.

Samanaikaisesti tuotannollisten laajennusten kanssa on Rautaruukki aloittanut Virossa Rautaruukki Eesti -yhtiön nimissä teräspalvelukeskustoiminnan. Keskuksessa on monipuoliset teräksenkäsittelylaitteet, jotka mahdollistavat esikäsitellyt toimitukset asiakkaan toivomusten mukaisesti. Keskuksessa on sekä levy- että putkituotevalikoimat. Liiketoiminnasta vastaa Keskometalli, joka on myöskin Rautaruukin tytäryhtiö.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme