Mainos
Mainos

Ruotsalaislehdet: Telian ja Bonnierin tv-kauppa saa sinettinsä jopa tällä viikolla

Ruotsalaismedioiden mukaan operaattoriyhtiö Telian ja mediayhtiö Bonnierin kauppa olisi toteutumassa tällä viikolla. Bonnier olisi myymässä tv-toimintonsa, eli Ruotsin TV4:n, maksukanava CMoren ja suomalaisen MTV:n.

Dagens Industrin lähteiden mukaan neuvottelut ovat loppusuoralla ja kauppa esitellään todennäköisesti tämän viikon aikana. Lehden mukaan kauppaan suhtautuu kuitenkin kriittisesti Ruotsin hallitus, joka omistaa Telian osakkeista 37 prosenttia. Ruotsin hallitus onkin Telian suurin omistaja.

SvD Näringsliv taas kertoo lähteisiinsä viitaten, että neuvotteluissa kitkaa on aiheuttanut kauppahinta. Bonnier haluaisi jopa 12 miljardia kruunua, mutta Teliua on valmis maksamaan noin 10 miljardia kruunua, eli noin miljardi euroa.

Dagens Industri nostaa Ruotsin valtion huolenaiheeksi sen, että ruotsalaismedia keskittyisi kaupassa entisestään. Valtio omistaa jo yleisradioyhtiö SVT:n, joten kaupan jälkeen se omistaisi myös Ruotsin suurimman yksityisen kanavan TV4:n Telian kautta.

MTV Uutiset on Mediahub-yhtiön alla. Bonnier omistaa myös Mediahubin. 

Asiasta kertoi Suomessa ensimmäisenä Kauppalehti.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme