Mainos

Ruotsi hakee Suomesta Emu-esikuvaa

Suomen erinomainen menestys talous- ja rahaliitto Emun jäsenenä osoittaa, että myös Ruotsin kannattaa liittyä euroalueeseen, sanoo Ruotsin apulaisvaltiovarainministeri Gunnar Lund.

Kansanäänestys ensi vuoden syyskuussa vaikuttaa Lundin mukaan myös Ruotsin asemaan ja vaikutusvaltaan EU:ssa. Lund vieraili tänään Helsingissä tapaamassa mm. valtiovarainministeri Sauli Niinistöä (kok.) sekä SDP:n ja elinkeinoelämän edustajia. Hän sanoi olevansa vaikuttunut Suomen hyvistä kokemuksista ja joustavasta siirtymisestä eurorahan käyttöön. -Suomelle ja Suomen taloudelle on selvästi ollut eurosta hyötyä, Lund sanoi.
Lundin mukaan Suomi on euromaista Ruotsille ehdottomasti tärkein esikuva, koska maiden taloudet ja yhteiskunnat ovat samankaltaisia.

(MTV3-STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot