Mainos
Mainos

Saksalaislehti: Mersuja valmistava Daimler manipuloinut miljoonan auton moottoria vääristelläkseen päästöjä

Saksalainen Mercedes-Benzejä valmistava Daimler on manipuloinut noin miljoonan diesel-auton moottoria, jotta ne näyttäisivät vähäpäästöisemmiltä, kertoo saksalainen Süddeutsche Zeitung -lehti.

Yritys myi vuosina 2008–2016 autoja, joiden päästöt olivat sallittua korkeammat, lehti kertoo.

Lehti oli saanut yhdessä kahden yleisradioyhtiön kanssa dokumentin etsintäluvasta, jonka nojalla viranomaiset tekivät ratsian yhtiön kohteisiin toukokuussa.

Daimlerin edustaja kieltäytyi kommentoimasta tutkintaa AFP:lle, mutta kertoi Daimlerin tekevän yhteistyötä viranomaisten kanssa.

Viranomaiset epäilevät, että Daimler on käyttänyt samanlaista huijausmekanismia kuin Volkswagen, joka vuonna 2015 myönsi huijanneensa päästömittauksissa.

Etsintäluvan perusteella etsinnässä oli Daimlerin työntekijöiden sähköpostivaihtoa. Kahta työntekijää epäillään petoksesta ja perättömästä mainonnasta. He ovat olleet epäilyn mukaan kehittämässä huijausohjelmistoa.

Viranomaiset kuitenkin uskovat, että epäiltyjä tulee lisää, lehti kertoo.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme