Mainos
Mainos

Sammon ulkomainen omistus laskenut

Ulkomainen omistus vakuutusyhtiö Sammossa on alkuvuoden aikana pudonnut selvästi alle puoleen. Kun Sampo tänään julkistaa tulosraporttinsa, analyytikot kuuntelevat erityisen tarkasti, mitä pääjohtaja Jouko Leskinen sanoo Sammon mahdollisuksista perustaa Leonian kanssa sinivalkoinen finanssitavaratalo.

Pankkipiireissä Sammon ja Leonian fuusioaikeista on puhuttu jo pitkään, eikä Sammon johtokaan ole erityisemmin peitellyt kiinnostustaan Leoniaan. Nyt kun Leonian yksityistämistä koskevien poliittisten päätösten aika on käsillä, Sampo on käynyt varsin vaitonaiseksi aikomuksistaan. Se voi olla merkki siitä, että neuvottelut ovat herkässä vaiheessa. Numerot jäänevätkin Leonia-lausuntojen varjoon tänään iltapäivällä kun Sampo pitää tiedotustilaisuuden osavuosikatsauksestaan.

Analyytikkojen odotuksissa Sammon ensimmäisen vuosipuoliskon tuloksesta on miljardin markan haarukka. Mutta se tiedetään ennestään, että varoja Leonian ostamiseen riittäisi Paitsi varakkuutensa takia Sampoa on pidetty hyvänä Leonian ostajakandidaattina, koska fuusion tuloksena syntyisi sinivalkoinen finanssitavaratalo.

Sampo graafi omistuksesta

Sammon osakkeista yli puolet oli ulkomaisessa omistuksessa vielä vuodenvaihteessa. Heinäkuun lopussa ulkomaisomistus oli kuitenkin pudonnut 45 prosenttiin. Sammon tietojen mukaan osakkeita ovat ostaneet ulkomailta suomalaiset sijoitusrahastot ja instituutiot. Sammon määräysvalta ankkuroitiin tukevasti sen omaan eläke-yhtiöön Varma-Sampoon jo viime vuonna tehdyissä miljardikaupoissa. Sampo-leirin omilla yhtiöillä Unsalla, Varma-Sammolla ja Kalevalla on yhteensä 28 prosenttia Sammon äänivallasta.
(MTV3)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme