Mainos
Mainos

Sanomalehtien mainospotti kutistuu

Painettujen sanomalehtien osuus mainosmarkkinoista on kutistunut. Muutamassa vuodessa sanoma- ja kaupunkilehtien siivu on pienentynyt sekä suhteellisesti että reaalisesti, ilmenee TNS Gallupin tutkimuksesta.

Paperilehtien osuus oli vielä muutama vuosi sitten yli puolet, mutta on nyt pudonnut lähemmäksi 40:tä prosenttia. Koko mainonnan volyymi on edelleen pienempi kuin vuonna 2008 ennen lamaa.

Kehityksen odotetaan jatkuvan, sillä mainonta lisääntyy verkossa nopeammin kuin muissa medioissa. Suomalaiset mediatalot pyrkivät täydentämään tulovirtaansa verkosta.

Osa verkossa liikkuvasta mainosrahasta jää kuitenkin arvioiden varaan, sillä esimerkiksi Google ja Facebook eivät paljasta, paljonko ne keräävät suomalaista mainosrahaa.

(MTV3 - STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme