Mainos
Mainos

Saralehto: Emu-päätös tehtävä itsenäisesti

Keskuskauppakamarin varatoimitusjohtaja Sampsa Saralehto kehottaa Suomea tekemään Emu-päätöksensä itsenäisesti, Ruotsiin päin vilkuilematta. Emu-kysymyksen ympärille ei pidä kasata myöskään kotimaassa mitään "jättipaketteja".

-Elinkeinoelämä ei käsittele Emu-ratkaisua nippuna. Emua ei pidä sitoa tulopolitiikkaan tai koulutusvakuutus- ja rahastoratkaisuihin, sanoi Saralehto Kuopiossa.

Saralehdon mukaan elinkeinoelämä ei aio ostaa Emu-ratkaisua hinnalla millä hyvänsä.
-Osto- ja myyntiliikettä ei päästetä samanlaiseksi kuin 1970-luvun alussa. Silloin synnytettiin taloudellisia poikkeuslakeja, jotta saatiin vapaakauppasopimus Euroopan talousyhteisön kanssa. Lakeja ei sitten koskaan tarvittukaan.

Saralehdon mukaan Suomi on taloutensa puolesta valmis Emun kolmanteen vaiheeseen. Hän pitää todennäköisenä, että eduskunta päättää Emu-ratkaisusta keväällä 1998, vähän ennen EU-maiden huippukokousta.
-Päätös on tehtävä viimeistään silloin. Mitä aiemmin päätös syntyy, sen parempi. Yritykset voivat valmistautua muutokseen jo nyt. Sen takia mekin olemme nyt liikkeellä, kertoi Keskuskauppakamarin ja TT:n Kuopion alueseminaariin osallistunut Saralehto.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme