Mainos
Mainos

Savustuspussiyhtiö konkurssiin

Kaavilla toimiva savustuspussiyhtiö Oy Hope Finlandia Ltd haki tänään itsensä konkurssiin Nilsiän käräjäoikeudessa. Toimitusjohtaja Tapani Tirkkosen mukaan toiminta kävi mahdottomaksi, koska yhtiö tuomittiin joulukuussa Helsingin käräjäoikeudessa lähes kolmen miljoonan markan korvauksiin sopimusriidassa.

Yhtiöllä oli ennestään yli 4 miljoonan markan velat mm. Keralle, Meritalle ja PSP-rahoitukselle. Hope Finlandian liikevaihto on noin 5 miljoonaa markkaa. Konkurssipesä jatkaa toimintaa toistaiseksi. Yhtiöllä on Kaavilla kahdeksan työntekijää ja Raumalla neljä. Raumalla valmistetaan Tirkkosen uutta keksintöä savustussydäntä.

Tirkkosella on enemmistö yhtiön osakkeista. Vähemmistöosakkaina ovat Sitra ja sijoittaja Hannes Kulvikin yhtiö. Tirkkosen mukaan kaikki savustuspussi- ja savustussydänpatentit palautuvat hänelle itselleen. Hän on aloittanut neuvottelut uusien lisenssivalmistajien kanssa, ja tavaratoimitukset pyritään hoitamaan keskeytyksettä.

Helsingin käräjäoikeudessa käsitelty riita koski savustuspussien markkinointisopimusta Espanjaan. Vastapuolena oli eräs suomalainen liikemies, joka on Tirkkosen mukaan ilmoittanut hakevansa tuomion täytäntöönpanoa. Hope Finlandia on valittanut päätöksestä Helsingin hovioikeuteen.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme