Mainos
Mainos

Siwat ja Valintatalot hotkaissut Kesko paransi liikevoittoaan – taustalla myös Citymarkettien uudistus

Keskon vertailukelpoinen liikevoitto kasvoi heinä-syyskuussa 102,5 miljoonaan euroon, kun vuotta aiemmin se oli 98,2 miljoonaa. Liikevaihto laski vuoden takaisesta 2,7 miljardista 2,6 miljardiin.

Keskon mukaan K-Citymarketteihin tehty uudistus on vahvistanut yhtiön markkina-asemaa. Myynti ja asiakkaiden määrä kasvavat kaikissa ketjuissa.

– Päivittäistavarakaupan strategia ja sen hyvin etenevä toteutus kasvattivat myyntiä ja paransivat kannattavuutta. K-ruokakauppaketjujen uudistamistyö on hyvässä vauhdissa, Keskon toimitusjohtaja Mikko Helander kertoo tiedotteessa.

Yhtiön mukaan Suomen Lähikaupan osto ja siihen liittyvät järjestelyt onnistuivat odotettua paremmin.

Kesko osti Siwat ja Valintatalot eli Suomen Lähikaupan pääomasijoittaja Tritonilta toissa vuoden lopulla. Satoja Siwoja ja Valintataloja on sittemmin muutettu K-kaupoiksi.

Myynnin ja kannattavuuden kehitys jatkui hyvänä autokaupassa, Helander sanoo. Siinä vertailukelpoinen liikevoitto kasvoi kolmannella vuosineljänneksellä kaksi prosenttia yhteensä 8,8 miljoonaan euroon.

– Autokaupassa kannattavuutta paransi myynnin kasvu ja AutoCarreran Porsche -liiketoiminnan hankinta.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme