Mainos

Sixten Korkman: Globalisaatio suuressa vastatuulessa – "Maailmanhistoriallisesti iso asia"

Talousasiantuntija Sixten Korkmanin mukaan globalisaatio on nyt suuressa vastatuulessa Yhdysvaltojen presidentinvaalien jälkeen.

– Tämä on ihan maailmanhistoriallisesti iso asia. Sitä on nähty ennen, ja siitä on todella huonoja asioita seurannut, emeritusprofessori Korkman sanoo.

Donald Trumpin voitto Yhdysvaltojen presidentinvaaleissa on tänään heilutellut pörssikursseja ja sijoittajat ovat hakeneet valtionlainojen ja kullan kaltaisia turvasatamasijoituksia.

Päivän kuluessa pörssien lasku on ollut tasaantumaan päin.

Epävarmuus painaa markkinoita, mutta samalla epävarmuutta syntyy Yhdysvaltojen talouteen ja maailmantalouteen. Epävarmuudesta kärsivät investoinnit. 

– Nyt tämä epävarmuus lisääntyy merkittävästi, ja se on huono asia investoinneille. Korkman arvioi.

Yhdysvaltojen osalta hän muistuttaa, että Trumpin näkemyksenä on ollut verojen alentaminen merkittävästi ja julkisten menojen lisääminen infrarakentamisella.

– Jos näin käy, hän tulee harjoittamaan keynesiläistä elvytyspolitiikkaa. Sehän tukee kysyntää ja talouskasvua jonkin aikaa. Tosin se herättää pelkoja siitä, että onko tämä kestävällä tolalla, koska myös Yhdysvalloilla on kestävyysvaje. Siellä ei ole akuutteja ongelmia, mutta väestön ikääntyminen on etenemässä sielläkin, Korkman arvioi.  

Elvyttävä finanssipolitiikka yleensä muutaman vuoden sihdillä tukee taloutta.

– Yhdistettynä protektionismiin, jota hän on luvannut. Kauppapolitiikka ei etene, ei tule uusia sopimuksia.

Protektionismi kyllä tukee jonkin aikaa Yhdysvaltojen taloutta, mutta pitkässä juoksussa nämä ovat huonoja uutisia niin Yhdysvalloille kuin maailmantaloudelle, Korkman sanoo.

Ei suuria talousvaikutuksia nopeasti

Korkmanin mukaan Suomelle tämä on huono uutinen niin turvallisuuspoliittisesti, ilmastopoliittisesti kuin taloudellisesti.

– Populistinen arvokonservatismi yhdistettynä protektionismiin on myrkkyä tällaiselle pienelle avotaloudelle, jolle avoimet markkinat ovat A ja O.  

Trumpin voitto lisää odotuksia protektionismin lisääntymisestä.

– Pidemmän päälle tämä on todella huono uutinen maailmantaloudelle ja maailman toiminnalla sillä tavalla kuin me olemme sen toisen maailmansodan jälkeen rakentaneet ja ymmärtäneet. Mutta se on myös huono uutinen Suomen taloudelle, joka on globalisaatiosta kaikista eniten hyötyneitä maita, Korkman arvioi. 

Vuoden tähtäimellä Korkman ei kuitenkaan usko vaalituloksen suuresti heilauttavan Suomen talouden kasvua tai työllisyyskehitystä, mutta mahdolliset vaikutukset kasvuun, työllisyyteen ja investointeihin ovat negatiivisia.  

Lyhyellä aikavälillä ei ole Korkmanin mielestä syytä dramatisoida talousvaikutuksia Suomelle tai tavallisen suomalaisen taloudelle.

– Ei siitä kannata ruveta öitään huonosti nukkumaan, Korkman sanoo talousvaikutuksista tavallisille suomalaisille. 

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot