Mainos
Mainos

Skanskalle miljardiurakka

Skanskan ja brittiläisen Taylor Woodrown työyhteenliittymä on saanut Pietarin uuden rautatieterminaalin ja siihen liittyvän liikekeskuksen rakentamissopimuksen. Rakennustöiden arvo on yli 1,2 miljardia markkaa.

Asiakas on venäläinen rautatieyhtiö High Speed Railways Russian Shareholding Company. Töihin kuuluu terminaalitilojen lisäksi hotelli, asuntoja ja toimistoja sekä pysäköintitiloja. Skanska kuvaa hanketta lähtölaukaukseksi myös Pietarin ja Moskovan välisen nopean rautatieyhteyden toteuttamiselle.

Skanska Oy:n kansainvälisen toimialan johtaja Martti Rautee kertoo, että työt Pietarissa alkavat heinä-elokuussa. Aloitus kuitenkin riippuu siitä, että rahoitus saadaan kaikkine sopimuksineen kuntoon. Rahoituksen järjestävät SBC Warburg- ja Banque Indosuez -pankit Britannian vientiluoton tuella. Taylor Woodrow on Skanskan tavoin suuri kansainvälinen rakentaja.Työyhteenliittymässä molemmilla yhtiöillä on puolikkaan osuus.

Miljardityö on Skanskan suurin tilaus Venäjältä. Skanska Oy:n laskuttamaton tilauskanta oli maaliskuun lopussa noin 1,2 miljardia markkaa, josta kansainvälisen toimialan osuus oli noin 500 miljoonaa. Yrityksillä on Moskovassa yhdessä työn alla Britannian uusi suurlähetystö.
(STT)

Huom! Uusi StreamWorks ohjelma valitsee nopeuden automaattisesti internetyhteytesi mukaan.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme